Leppävaaran kirkko ja 589 leppävaaralaista täyttää tänä vuonna 30 vuotta. On siis juhlan aika - nyt!
Tästä blogista löydät erilaisten kolmekymppisten ja noin kolmekymppisten ajatuksia, tietoa seurakunnan toiminnasta, ideoita, hartauttakin. Blogi päivittyy lokakuun 2009 ajan lähes päivittäin.
.. ainakin tällä erää laittaa tämä blogi levolle. Kiitos kirjoittajille, kiitos kommentoijille ja ennen kaikkea: kiitos lukijoille! Tämä on ollut mukava ja mielenkiintoinen kokemus ja kokeilu.
Mikäli kaipaat blogiadventtikalenteria, tervetuloa: polkahdus.vuodatus.net/
Kolmekymppisten blogin päätteeksi virsi 30:
http://www.youtube.com/watch?v=qiLvaxO2Kcw
Aija Pöyri
Olen aina pitänyt supersankarisarjakuvista, fantasia kirjoista ja elokuvista. Luen Marvellin supersankarisarjakuvia, olen nähnyt Spiderman- ja X-men elokuvat ja seuraan Heroes tv-sarjaa. Supersankareissa on jotain, minkä avulla voi kestää tämän normaalin elämän arkista harmautta. Nyt kun on syksy ja sellaiset kirkolliset enkeliteemaiset juhlapyhät kuin Mikkelin päivä, tuomiosunnuntai ja kohta joulu, olen taas pyöritellyt ajatusta, että enkelit ja monet pyhimyslegendojen henkilöt, ovat jonkinlaisia kristillisiä supersankareita. Enkelit osaavat lentää, he näyttävät ylimaallisen kauniilta ja ovat voittamattomia Jumalan sotureita ja sanansaattajia. Pyhimyslegendat käyvät eeppistä taistelua hyvän ja pahan välillä, heillä on aseita, haarniskoita ja vaatteita, joissa on Jumalallisia voimia. Eräs merkittävä ero supersankareiden ja Enkeleiden ja pyhimysten välillä kuitenkin on, nimittäin se, mistä näiden hahmojen ylimaallisuus johtuu. Hulkin ja Spidermanin supervoimat johtuvat vakavista laboratorio-onnettomuuksista. Ihmeneloset joutuivat onnettomuuteen avaruudessa, Daredevilin silmiin meni kemiallista myrkkyä ja X-menin sankareilla on pahoja geenimutaatioita. Näiden sankareiden poikkeuksellisuus johtuu virheistä tai onnettomuuksista. Enkelien ja pyhimysten ihmeelliset kyvyt eivät ole virheitä, vaan Jumalan tarkoittamia ja aikaan saamia. Kotiini on päätynyt jostain Pyhän Yrjänän ikoni. Siinä Yrjänä istuu valkean ratsun selässä luolan suulla, josta kiemurtelee ulos kauhea lohikäärme. Kuvassa Yrjänä kädessä on vain ohut ja hentoinen keihäs. Kuvan oikeassa ylälaidassa on pilvi, josta tulee Jumalan käsi. Jumala osoittaa kämmenellään määräävästi kohti Yrjänän suurta taistelua. Kuvan viesti on, että pahan voi voittaa vaikka neulan ohuella keihäällä, jos voima siihen tulee Jumalan kädestä. Tässä muutama viikko sitten nostin Pyhän Yrjänän ikonin takaisin omalle paikalleen, eteiseen, naulakon ja ulko-oven väliin. Siinä se ulos lähtiessä ankeinakin aamuina muistuttaa, että en ole yksin taistelujeni kanssa. Kun tuntuu, että muutosta ei tapahdu, että pahuus ja vääryys on vallalla maailmassa, eikä työssäkään ole mitään järkeä, voi kuvan ohi kiirehtiessä huokaista yläkertaan ja muistaa, että pahan voi voittaa, vaikka neulan ohuella keihäällä, kun voima siihen tulee Jumalan kädestä. Elina Törrönen
Laura toteaa edellisessä kirjoituksessaan olevansa remontoitu kolmekymppinen, niin kuin Leppävaaran kirkkokin. Oletko käynyt jo katsomassa remontoitua kirkkoa? Peruskorjaus päättyi kesäkuussa, joten uudistettujen tilojen käyttö on jo hyvässä vauhdissa.
Eniten muutoksia tapahtui näkymättömissä, vaatiihan 30-vuotiaan rakennuksen lvis-puoli uusimista. Myös näkyviä muutoksia on tapahtunut, ei radikaaleja mutta jotakin. Käy katsomassa!
Täytin juuri 30 vuotta. Ollaan Leppävaaran kirkon kanssa ikätovereita. Eipä meillä, ihmisellä ja rakennuksella, paljon muuta yhteistä olekaan. Paitsi kuntokartoitus. Remontti.
Olin reilu kuukausi sitten viiden vuorokauden mittaisella kuntoremonttikurssilla. Ajattelin olevani vielä liian nuori tullakseni valituksi kurssille. Hakemuksessa vetosin siihen, että juuri nyt on oikea aika toimia, jotta työkykyni säilyy jatkossakin hyvänä. Totta kai vetosin myös maagiseen 3kympin rajapyykkiin ja vaivojen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn.
Vaikka olen aina harrastanut urheilua ja tykännyt siitä (vastapainoksi tykkään myös syödä hyvin...), niin jonkunlaisen herätyksen koin tuon kurssin aikana. Erilaisten urheiluvammojen myötä olen huomannut, että keho ei toimi enää ihan samallalailla kuin parikymppisenä. Vammat ei paranekaan viikossa ja ainekaan ei tunnu vaihtuvan yhtä nopeaan kuin nuorempana. Hieman vastahakoisesti olen myöntänyt itselleni, että ruumiini vanhenee koko ajan ja harvassa on ne lajit, joissa huipulle ylletään vasta yli 3-kymppisenä. Lohduttavaa on kuitenkin se, että tässä iässä pystyy vielä vaikuttamaan hyvin siihen, missä kunnossa seuraavia pyöreitä vuosia viettää, vaikkei huippu-urheilija olisikaan. Kurssilla löytyi uusia kiinnostavia lajeja ja uutta hurmosta tuttuihin lajeihin. Kurssin jälkeen hankin jopa kävelysauvat ja suhtautumiseni vesijumppaankin muuttui myönteiseksi - ihan selkeitä ikääntymisen merkkejä molemmat.
Viime päivinä vallinneiden plussasäiden ansiosta ei ole tarvinnut pelätä liukastelua lenkkipolulla. Toivottavasti saamme kuitenkin nauttia valkoisesta joulusta. Siunattua joulunodotusta kaikille blogin lukijoille ja liikunnan riemua - kaikenikäisille!
Laura Kauppinen
Päivän puolivälissä on puolen tunnin tauko, jolloin tarjolla on kahvia, teetä ja suolapalaa, varmasti pullaakin :)
Jussi kertoo mm. new agesta, vaihtoehtohoidoista, islamista ja monesta muusta ajan ilmiöstä. Nyt on loistava mahdollisuus saada kokonaiskuva Suomen uskonnollisesta tilanteesta. Luvassa alustusten lomassa keskustelua, mahdollisuus kysyä siitä, mikä mietityttää.
Tervetuloa!
Tälle blogille luvattiin alun alkaen elinaikaa lokakuu. Nyt on päästy jo vähän matkaa marraskuun puolelle, ja vielä jatketaan. Muutama kirjoitus on luvassa, joten kannattaa käydä välillä katsomassa. Ja mikäs on nyt lukiessa, kun Jantta teki meille ihan ikioman blogipohjankin! Suurkiitos Tuunarille!
Kaikki on kauniisti laitettu meitä varten. Luontokin syysväreissään.
Väsyttää. En ota paineita saavuttaa jotain erityistä hengellistä kokemusta hiljaisuudessa. Aion käydä kävelyllä, ikuistaa valokuvin kaunista Hvittorpia, nukkua ja lukea hyviä kirjoja. En malta jättää väliin myöskään rukoushetkiä. Ja saunaa! Järvessäkin pitää pulahtaa. Valokuvaamisesta tulee melkein pakkomielle.
Ei ole lainkaan vaikea olla puhumatta, mutta laulaa tekisi mieli.
Lauleskelen yksin ulkona kävellessä, koska en tiedä onko laulaminen retriitin sääntöjen mukaista. Uskaltaudun jopa soittamaan nokkahuilua tyhjässä kappelissa. Onneksi rukoushetkissä saa vähän laulaakin. Minun puolestani rukoushetket saisivat mennä pitemmänkin kaavan mukaan. Vaikka sitten ei kyllä jäisi niin paljon aikaa kaikkeen muuhun...
Saunassa tuntuu oudolta, ettei voi kysyä, saako heittää lisää löytyä. Tai sopia, että joku katsoo perään kun toinen menee uimaan. Muuten on ihan mukava olla hiljaa.
Nukun pitkään. Nukun vielä päiväunetkin. Saavun ruokailuihin viime tipassa. Kamerasta tyhjenee vaihtoakutkin. Kävelen 4 km:n päähän ostamaan pattereita (ja salmiakkipussin), ja kuviakin pitää ottaa ennen kuin tulee pimeä. Tajuan, että alle kaksi vuorokautta hiljaisuudessa on ohi hujauksessa. Ehdin kuitenkin nauttia kauniista luonnosta, ottaa aika monta valokuvaa, ja lukeakin jonkin verran.
Muutamaan otteeseen on mahdollisuus varata keskusteluaika vetäjän kanssa.
Ei ole minun tapaistani sillä tavalla varata itselleni aikaa. Voin hyvin olla puhumatta. Keskusteluajan varaaminen tuntuu vaikealta. Juuri siksi päätän, että nyt menen puhumaan. En edes tiedä, mitä haluan puhua, mutta puolen tunnin keskustelu saa itkemään.
En koe koko aikana kunnolla hiljentyväni. Rukoushetket menevät enimmäkseen omissa ajatuksissa, vain satunnaisesti rukous tai puhe päätyy tajuntaan asti. Ehkä ensi kerralla jaksan enemmän keskittyä sellaiseen. Nyt nautin levosta ja siitä, että saan valmista ruokaa nenäni eteen viisi kertaa päivässä.
Henna Ruusu
Miltä tuntuu olla hiljaa?
Minuutti? Tunti? Kuusi tuntia? Päivä? Viikonloppu?
Retriitti on mahdollisuus rauhoittua, levätä, hiljentyä. Keskittyä oman itsen ja Jumala-suhteen hoitamiseen. Retriitissä kukaan ei vaadi sinulta mitään, ei kysele eikä utele.
Seurakunnat järjestävät hiljaisuuden retriittejä yleensä leirikeskuksissa, olosuhteissa, joissa myös ulkoisesti on mahdollistettu rauhassa oleminen. Ryhmä on pieni, maksimissaan viitisentoista henkeä. Yhdessä, ryhmänä, sitoudutaan hiljaisuuteen. Retriitissä on aina ohjaaja.
Vetäytymistä rytmittävät yhteiset rukoushetket ja ehtoollisen vietot sekä ruokailut. Väljä päiväohjelma vähentää irrallisuuden ja ajelehtimisen tunteita ja vapauttaa elämää luonnolliseen rytmiin. Tulijalla on retriitissä oma huone, saatavillaan hiljentymistä tukevaa lukemista ja ympärillään hoitava luonto. Ohjaajalta voi halutessaan varata ajan henkilökohtaiseen keskusteluun.
Retriitissä elämän yksinkertaisuus ja pyhyys saa tilaa.
Kannattaa kokeilla! Espoon seurakuntien loppuvuoden retriitit löydät täältä.
Kaipaavatko kätesi tekemistä?
Leppävaaran kirkolla on Olotila, jossa kokoontuu joka toinen torstai Tuunauspaja. Olet tervetullut tuunaamaan - tai olisitko kiinnostunut myös kantamaan vastuusta pajan toiminnasta? Lisätietoja löydät täältä.
